9.5.2010

Haaveissa vesisynnytys

Muutaman kerran kesässä Usva karkaa. Tilanne etenee aina samalla lailla, hengaillaan pihalla ja Usva alkaa vähitellen hivuttautua kohti lampolan päätyä. Välillä se pysähtyy katsomaan huomaako kukaan. Lampolan päädyn ohitettuaan se vilkaisee vielä kerran ja jos kukaan ei hoksaa siinä vaiheessa kutsua, niin Uu saa jalat alleen. Se kiitää minkä kintuistaan pääsee puolisen kilometriä pitkin hiekkatietä ja samalla vauhdilla suoraan laiturilta järveen. Onneksi reitti jää omille maille, joten kukaan ei ole jäämässä Usvan alle. Eihän tässä muuta ongelmaa ole kuin se, ettei Usva muista tulla takaisin. Siellä se nakottaa laiturin nokassa ja loikkaa välillä uimaan niin kauan kunnes joku käy sen sieltä hakemassa.


Kerran oltiin lenkillä lammen ympäristössä ja kuulin puskassa räpiköidessäni, kuinka Usva molskahtaa lampeen. En ajatellut asiaa sen kummemmin, sillä Usva käy aina välillä pienen uimalenkin ennen kuin se taas juoksee muut kiinni. Hetken kuluttua alkoi kuulua kummallisia ääniä ja sitten tulikin jo kiire päästä sieltä puskasta näkemään mitä tapahtuu. Usva oli sitten järkeillyt, että sorsanpoikaset on jätetty ihan pitkin poikin lampea, joten parempi on paimentaa ne kasaan. Emosorsa oli asiasta hieman eri mieltä ja kun emäntäkin kutsui niin hätäisellä äänellä, niin Usva päätti sitten onneksi kääntyä takaisin.

Jostain kumman syystä meidän lenkit ovat nyt suuntautuneet ihan minne tahansa paitsi lammelle päin. Kyllähän se kylmä vesi kaunistaa ja sen sellaista, mutta eiköhän pennuista tule tarpeeksi söpöjä muutenkin. Jos Usva saisi valita, se varmasti päätyisi kokeilemaan vesisynnytystä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti