Varjo on poissa

Ei sitä pentua kotiin kantaessa tajua, että se on samalla lupaus kantaa se hautaansa, kun aika on täysi. Eilen tuli se hetki lunastaa tuo lupaus.

Varjolla alkoi olla vaikeuksia päästä jaloilleen. Voima tuntui hiipuvan sen takajaloista. Viikonloppu käytettiin hyvästelyihin. Varjo sai syödä herkkuja, varmasti enemmän kuin koko viimeisenä kahtena vuonna yhteensä. Annoin sen haukkua niin paljon kun sitä haukutti ja sheltit pitivätkin yhteiskonsertin. Varjo liehitteli Usvaa ja söi kakkua sen kanssa. Kami otti vielä viimeiset päiväunet Varjon kylkeä vasten. Varjo telmi sen omaa nuhjuamisleikkiä sängyllä. Sen mieli oli vielä virkeä, mutta jalat niin väsyneet.

Sain oman eläinlääkärin käymään maanantaina iltapäivällä kotona. Se oli kovin pitkä päivä. Varjo sai käydä nukkumaan kotipihan tuulia haistellen. Rauhoitusaine sai sen näkemään jotain kivaa unta. Toivon, että se sai siirtyä tuohon uneen. Varjo on nyt vahva nuori koira, joka jaksaa juosta laumansa mukana. Se näkee taas ja saa syödä ihan mitä vaan ilman että maha menee sekaisin.

Hautaamisen jälkeen lähdin muiden koirien kanssa pariksi tunniksi luontopolulle. Annoin itseni uskoa, että Varjo kulki mukana. Ja omalla tavallaan se varmasti aina kulkeekin. Uitin koirat ja nauroin, kun Kami ja Savu kuivasivat itseään kanervissa kierien.

Voi minun Varjoani. Olet rakas.