28.5.2012

Joensuu KV

Eilen oli se hirmuinen päivä kun päädyttiin Pajun kanssa ihan aitoon näyttelyyn! Onneksi Päivi ja Mimo olivat myös siellä, joten oli joku jonka kanssa panikoida. Onnistuin esim. sohlaamaan hakaneulan kanssa niin, että numerolappu ja mun räpylät oli veressä just ennen kehää. Pajun luokan eka koira sai T:n ja meinasin jo siinä vaiheessa lähteä kotiin, kun sehän oli sentään showlinjainen, mitä mahdollisuuksia Pajulla voisi olla! Yksi esittäjä kylvi nameja pitkin kehää ja piti suunnitella oma juoksutusreitti tarkkaan, ettei Pajun nokka lähde viemään. Tähän vielä bonuksena ihastuttavan aurinkoinen keli, joten olin koko ajan valmiina tuupertumaan paniikista. Päivi lupasi, että koira saa säälipisteitä jos omistaja pyörtyy kehässä!

Mimo on ehkä maailman söpöin ja ihkuin shelttinarttu! :) (ja nyt ennen kuin kukaan lähtee vauhkona googlettamaan: sen virallinen nimi on Dreamlook Fantasy Fashion)

Pajulla oli kuuma ja tylsää.

Siis näin kuuma!

Yhteiskuvat melkein onnistui. :D Onks pakko istuu ton vieressä jos ei haluu, tiedustelee Mimo ja karkaa paikalta.

Mimo palautetaan kuvaan, mutta siinä vaiheessa Pajua epäilytti jo vahvasti koko homma. :D

Tältä se hurtta siis näytti.

Ja tuomari tuumasi siitä seuraavaa:

"Nearly 2 years old light dog. Too short muzzle. Pricked ears. Light body. Straight angulation behind. Good side movement. Correct coat. Needs more self confidence."
"Lähes 2-vuotias kevyt uros. Liian lyhyt kuono. Pystyt korvat. Kevyt runko. Suorat takakulmaukset. Hyvät sivuliikkeet. Oikeanlaatuinen turkki. Tarvitsee lisää itseluottamusta."
Rodunomainen lähestyttäessä.

Ja hieman omaa pohdintaa asiasta. Joo, kevythän se on, ei mahda mitään. Kuonon lyhyyttä en ihan ymmärrä, piti ihan mitata (:D) ja saman mittainen se on kuin Usvallakin. Ehkä tuo väritys luo vähän optista harhaa. No, ei ehkä tärkein asia koirassa. Muuten arvostelu tekee järkeä (anteeksi, makes sense, tekee järkeä, juu-u ;) ). Paju ei olisi halunnut esitellä korviaan kehässä ja ei muutenkaan vaikuttanut kovin macholta, joten siitä ilmeisesti tuo itseluottamus-kohta. Siinä vähän näkyy se, että Paju asuu mamman kanssa korvessa neljän koiran lauman alimpana.

Tässä kohtaa varmaan kiinnostaa tietää mitä se sitten sai. Tuloksenahan oli NUO EH NUK3!!! Oon ihan supertyytyväinen tuohon! Etukäteen arvailin, että tuurillaan se sen EH:n voi saada, mutta että päälle vielä kilpailuluokkasijoitus! Se näyttää niin komealta koiranetissä! :D Ja Päivin Mimo sai ERI:n ja voitti luokkansa, joten loppupäivä me sitten vaan hymyiltiin typerästi ja kerrottiin koiriemme supermenestyksestä jokaiselle joka vaan suostui kuuntelemaan. :D Ihan huippua!!!

3 kommenttia:

  1. Kiva kun löysin teidän blogin:) Mimo on aivan ihqu<3 Mukavaa kesää teidän laumalle!

    t. Mimon kasvattaja-äippä Susanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa seurailemaan meidän sekalaisen lauman seikkailuja. ;) Mimo on kyllä tosi kiva koira, oon tosi ilonen että se sattu just Päiville.

      Poista
  2. ai vitsi, miten hyvin kirjoitettu. Me TODELLAKIN hymyiltiin typerästi koko päivä. :D

    VastaaPoista