2.11.2012

11 + 11

Elinalta sain idean vastata myös itse omiin kysymyksiini. Ja tästä innostuneena vastasin myös Elinan keksimiin kysymyksiin. Haastesäännöt on tehty rikottaviksi? :D

1. Mistä keksit koiriesi nimet?
Nää on luontonimiä kaikki. Tykkään että nimi tarkottaa jotain.

2. Mikä on koiriesi hienoin temppu?
Nyt on pakko laittaa kaks. Eli tää korin laidoille nouseminen…


ja sitten Kamin peruutustempuista tämä.


3. Suosittele koirakirjaa.
Vaikkapa David Kennard: A Shepherd’s Watch ja The Dogs of Windcutter Down. Näistä on myös hieno DVD The Year of the Working Sheepdog.

4. Oudoin rotuhaaveesi?
Saluki! Black & tan sievillä hapsuilla. En kyllä millään keksi mitä mie sellasella tekisin.

5. Haastavin agieste opettaa?
Puomi. Hirveesti on pitänyt tuumia, enkä vieläkään ole aivan tyytyväinen.

6. Kerro ensimmäisestä koirastasi (myös lapsuuskodin koirat lasketaan).
Eurasiernarttu Zita 1993-2009. Zita oli aika haastava koira. Se oli todella fiksu oman edun tavoittelija. Se oppi helposti erilaisia temppuja, mutta sille piti joka kerta erikseen perustella miksi niitä olikaan kannattavaa tehdä. Varsinainen jääräpää junttura, joka opetti paljon.

Minä ja Myrri Zitan kanssa kesällä 1994.

Söpöstelyä Pentu-Kamin kanssa. Huomatkaa sinikirjava kieli!

Zita 


7. Mitä olet viimeisimmäksi opettanut koiralle?
Savun kanssa tuumailtiin 2on2off-juttuja.

8. Minkä rotuinen koira itse olisit?
Varmaan suomenpystykorva. :D

9. Mitä sun koirat puuhaa just nyt?
Usva, Kami ja Savu nukkuu tässä mun lähellä. Varjo tarkastaa syöttötuolin alusta keittiössä ja Paju on omalla paikallaan takan vieressä.

10. Kerro joku kiva koira-aforismi.
My little dog - a heartbeat at my feet. ~Edith Wharton

11. Suosikkikuva koiristasi?
Jostain syystä tuli tämä mieleen.



Ja tässä ne Elinan kysymykset.

1. Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa: koirasi luonnetta kuvastava kuva?
Jotenkin meidän lauman olemus tiivistyy tähän kuvaan. :D



2. Koirasi erikoisin lempinimi?
Kami hoitaa tän osaston… Hamekangas-Kami, Veli Kameli, Kanisteri.

3. Muistatko, minkä rotuisen koiran halusit ollessasi ala-asteella (olettaen, että silloin jo oli koirakuumetta)? Jos sinulla oli jo koira, mitä muita rotuhaaveita oli?
Muistan haaveilleeni bordercolliesta, kun ne on niin fiksuja! Tämä siis jo ennen eukkujen tuloa.

4. Koirasi epärodunomaisin piirre?
Tää on paha. Varmaan yleisesti ottaen ulkonäkö. Rumia ovat kaikki. ;)

5. Haluaisitko koiranomistajana asua jossain muussa maassa? Missä ja miksi?
Hmm, jos ihan vaan koiranomistajuuden kannalta miettii, niin joku koirakulttuuriltaan väljempi maa vois olla ihan jees. Belgia tms.

6. Koirasi suurin haaste koulutuksessa? (Tarkoittaen temppuja/agia/tokoa perusarkitoimivuuden sijaan.)
Vireen hallinta. Kun sitä intoa on väsäämällä väsätty, niin välillä otukset tahtoo kieppua yli. Mut parempi niinpäin.

7. Koiranomistamisen parhaita hetkiä ovat...?
Ne flow-kokemukset, kun koira toimii kuin ajatus ja tekee sen innolla.

8. Suosikki koiraleffa?
Kotia kohti. Voi itku!

9. Jos koirasi olisi joku muu eläin kuin koira, mikä eläin se olisi? Miksi?
Nää vois olla delfiineitä. Liehuvat ympäriinsä laumassa, käkättävät ja loikkivat.

10. Miten päädyit juuri siihen rotuun, joka sinulla on?
Sheltti valikoitui kerrankin järjellisen pohdinnan tuloksena. Kyllähän se bc-haave kummitteli siellä, mutta siinä vaiheessa tarvitsin seurakoiraisamman ja pienemmän otuksen. Bc tuli sitten kun oli töitäkin jo tarjolla.

11. Miten juuri tämä koira päätyi luoksesi? (Pitkän suunnittelun tulosta? Oli pennunpaikka auki ja sopiva pentue sattui kohdalle? Ei vain voinut vastustaa?)
Kotoa pois muuttaessa oli itsestään selvää että koira on saatava. Varjo oli oikeaa sukupuolta ja väriä, se oli syntynyt sopivaan aikaan ja sen vanhemmat oli terveystutkittu. Sittemmin kriteerit on hieeeman tiukentuneet… Kami tuli Varjon kaveriksi. Löysin ilmoituksen Apulasta ja ihastuin varsinkin emän harrastustuloksiin. Ja jotain hienoa Tipsu sitten jättikin Kamiin, kun sen kanssa harrastaminen on ollut niin huippua!

Usvaa lähdettiin etsimään ajatuksella että siitä saisi ensisijaisesti työkoiran, mutta halusin sille myös Kennelliiton paperit muita harrastuksia varten. Pentuvälityksestä löytyi hieno pentue ja arkaillen kirjoitin pitkän mailin. Pyysin pentueen kilteintä narttupentua, koska ajattelin että se olisi helpoin kouluttaa töihin. Se ajatus osui kohdilleen, sillä Usva suoritti perusratansa alle puoltoistavuotiaana. Paju jäi kotiin pitkään vatvotusta Usvan pentueesta. Tarve oli saada toinen paimen kasvamaan ja vähän myös hirvitti ajatus mitä tapahtuisi jos Usva vaikka loukkaantuisi yllättäen. Suuret on saappaat, mutta hyvin Paju tuntuu ne täyttävän.

Savupieni on paniikkipentu. ;) Varjon tilanne on ollut pitkään epävarma ja siinä vaiheessa kun jouduin jättämään sen pois yhteislenkeiltä aloin tajuta että ehkä Kamilla ei ole kovin kivaa pelkässä bortsuseurassa. Usvalla ja Pajulla on niin omat juttunsa ja jo niiden nopeus jättää Kamin ulkopuolelle. Eli Kami tarvitsi sheltin. Savun etsiminen oli haastava prosessi, mutta viimein löytyi pentue jossa kaikki osui kohdalleen. Ainut miinus oli etäisyys, mutta on sitä nyt hullumpienkin asioiden perässä ajettu toiselle puolen Suomea.

2 kommenttia:

  1. Loistavaa, mun rivienvälivihjaus siitä, että kysyjien omiakin vastauksia omiin kysymyksiinsä kiva lukea, sai aikaan lumipalloefektiä. :D Kirjavastaus sai täällä aikaan pientä hypähtelyä, viime vuonna Britanniasta tarttui mukaan tuo Dog's of Windcutter Down, ihana kirja! Ei paljoa helpottanut ainakytevää palavaa rakkautta työtä tekeviä "lammaskoiria" kohtaan...

    Delfiinejä! Good one. :D Ja kuulenpa jotain tuttua tuossa viimeisessä kappaleessa. Tuo BC:t ja sheltit kuulostaa vähän samalta kuin jos Niu lähtee kahden porokoiran kanssa lenkille - se jää kuin nalli kalliolle. Sitten lapinkoirien keskinäistä leikkiä katsellessa, on hiljalleen vahvistunut ajatus siitä, että Niun kannalta olisi kiva, jos koiramäärän tuplaantuessa se toinenkin on lapinkoira. :)

    VastaaPoista